Poikkeustila- elämä liikkeessä ja verstaalla jatkuu.

Soitinverstaan toiminta jatkuu normaalisti. Liikkeemme sijainti Nummelassa mahdollistaa sovitun huoltotyön tuomisen tai noudon ilman, että tarvitsee tulla sisälle, mikäli niin haluaa. Autolla pääsee ajamaan ihan oven eteen.

Tarvittaessa voimme myös noutaa ja/tai palauttaa harmonikan kotiovellenne Uudenmaan alueella sopimuksen mukaan, nimellistä matkakorvausta vastaan.

Mikäli haluaa vuokrata harmonikan, voimme kesän ja syksyn aikana tehdä tietyistä soittimista myös lyhyempiä vuokrasopimuksia. Näin esim uudet harrastajat pääsevät aloittamaan soittotreenit ilman, että tarvitsee heti tehdä ostopäätöstä.

Tarvikkeet, kuten reput, remmit ja soitinsuojat kulkevat Postin pakettipalveluiden tai Matkahuollon kautta.

Olemme rajoittaneet omat liikkumisemme yleisillä paikoilla minimiin, suhtaudumme annettuun ohjeistukseen vakavasti. Emme myöskään kuulu riskiryhmään. Suojataksemme itseämme ja muita asiakkaita, ethän tule paikalle flunssaisena tai altistuneena! Muista myös THL:n ohjeistus käsihygieniasta ja turvaväleistä. Kun haluat tulla testaamaan soittimia, huolehdimme siitä, että ne ovat puhtaita, myymälätilamme pidetään myös siistinä ja otamme vastaan vain yhden asiakkaan/seurueen kerrallaan.

Scroll to Top